Joululahjaideat tekijöille – lahjat heille, jotka tykkäävät touhuta ja puuhata

Joululahjaideat tekijöille – lahjat heille, jotka tykkäävät touhuta ja puuhata

Ovatko lahjaideat hukassa? Joulu kolkuttaa pian ovella, joten keräsimme yhteen ilahduttavia lahjaideoita erilaisille tekijöille. Hanki touhuamisesta ja puuhailusta rakastavalle läheisellesi joululahja, josta on hyötyä vielä vuosienkin päästä.

Joulu on ihanaa yhdessäolon aikaa, johon kynttilät, koristeet, joululaulut ja keittiöstä leijailevat tuoksut luovat ainutlaatuista tunnelmaa. Jouluun kuuluu myös läheistemme ilahduttaminen. Parasta joulussa ei olekaan lahjojen saaminen, vaan niiden antaminen. Mutta millainen joululahja riemastuttaisi tekijää, joka on aina aloittamassa uusia projekteja tai tuunaamassa vanhoja? Joululahjavaihtoehtoja on yhtä monta kuin tekijöitäkin, joten sopivan lahjan löytäminen ei aina ole helppoa. Olemme tehneet vaikean työn puolestasi ja koonneet yhteen joululahjaideoita kaikenlaisille tekijöille!

Joululahjat autoilijalle

Kaara, kottero, kiesi, pirssi, kärry, biili. Läheisesi silmäterällä voi olla monta nimeä. Millä nimellä hän autoaan kutsuukaan, hän tarvitsee sen huoltamiseen ja varusteluun oikeat tuotteet. Autoilijalle sopivia joululahjoja talvikauteen ovat esimerkiksi lämpimällä suojakäsineellä varustettu jääraappa, osiin purettava lumilapio, energiapihi sisätilanlämmitin tai jääraapan ja lumiharjan näppärä yhdistelmä. Et joudu väärille urille myöskään silloin, kun hankit autoilijalle lahjaksi puhelinpidikkeen, peruutuskameran tai led-valopalkin.

Katso tästä kaikki autoilutuotteet

Joululahjat nikkaroijalle

Remontoiminen ja nikkarointi on inspiroivaa puuhaa, jonka parissa vierähtää tovi jos toinenkin. Mitä hankkia lahjaksi nikkarointia rakastavalle miehelle tai poikaystävälle? Työkaluosastoltamme löydät työkalut, erilaiset työkoneet ja kaikenlaiset lisätarvikkeet niin ammattilaisen kuin kotinikkaroijankin tarpeisiin. Tilava ja vahva työkalulaatikko on minkä tahansa joulun hitti. Suurin, mutta samalla edullisin hylsyavainsarjamme on taatusti mieluinen joululahja, josta on iloa pitkään. Porakone ja ruuvinväännin sopii monenlaiseen käyttötarkoitukseen.

Katso tästä kaikki työkalut

Joululahjat eräilijälle

Tuulen hiljainen humina, veden heleä solina ja havupuiden vieno tuoksu… Luonto tarjoaa eräilijälle unohtumattomia elämyksiä – tykkäsipä hän kalastuksesta, metsästyksestä tai ihan vain samoilusta raittiissa ulkoilmassa. Retkeilijälle sopivia joululahjoja ovat esimerkiksi makuupussi, retkipuukko tai tilava reppu. Kalastaja löytää pukinkontista mieluusti pilkkisarjan, jääkairan tai tuolirepun. Metsällä viihtyvälle miehelle tai poikaystävälle sopii joululahjaksi vaikkapa riistakamera tai maastotakki.

Katso tästä kaikki vapaa-ajan tuotteet

Joululahjat kotoilijalle

Koti on parhaimmillaan turvasatama, jossa mieli rauhoittuu. Koti on monelle se tärkein paikka, josta halutaan tehdä oman näköinen. Etsitpä sitten lahjaa kodin sisustajalle, järjestystä rakastavalle siivousintoilijalle tai oman elämänsä huippukokille, meiltä löydät kaikki tuotteet kotiin.

Pehmeä paketti, kuten lampaantalja, tuo ihanaa kodikkuutta mihin tahansa huoneeseen. Tuoksukynttilät ja tuikkulyhdyt luovat kotiin lempeää tunnelmaa. Johdoton pölynimuri on näppärä kaveri pikasiivoukseen. Puinen lakaisusetti ei ole ainoastaan toimiva siivousväline, vaan niin kaunis, että sen voi jättää jopa osaksi sisustusta. Ilmafriteerauskeittimellä kotikokki loihtii herkkuruokia terveellisesti. Langaton paistilämpömittari on myös kätevä joululahja, sillä sen ansiosta kokki voi poistua keittiöstä ja valvoa silti ruoan valmistumista.

Katso tästä kaikki kodin tuotteet

Joululahjat liikkujalle

Onko lähipiirissäsi intohimoinen liikkuja, jonka löytää aina lenkkipolulta? Vai viihtyykö hän enemmän kotikuntosalilla? Meiltä löydät lahjat kaikille liikkujille ja kuntoilijoille. Hanki miehelle tai poikaystävälle tekninen paita, joka on valmistettu kosteutta säätelevästä materiaalista. Samaan sarjaan kuuluu myös mukavasti päähän istuva treenipipo. Heijastinliivi on tärkeä asuste pimeillä keleillä. Kotikuntosalin varustukseen sopivat mainiosti kahvakuula, voimapyörä tai vaikkapa joogarulla.

Katso tästä kaikki kuntoilutuotteet

Joululahjat nautiskelijalle

Tekijäkin pysähtyy välillä ja ihailee oman työnsä jälkeä. Ennen seuraavaa projektia on ihana rentoutua. Rauhoittunut mieli on vastaanottavaisempi uusille ideoille. Shiatsu-hierontatyyny on yksi rentouttavien joululahjojen kestosuosikki. Se lievittää ihanasti niska- ja hartiaseudun lihasjumeja. Kätevä jalkakylpy hoitaa väsyneet jalat alta aikayksikön. Sähkökäyttöinen lämpöhuopa tarjoaa lämmikettä koleina syys- ja talvi-iltoina. Täydellisen rentoutumishetken kruunaa nautiskelijan lempimusiikki, jota voi kuunnella vaikkapa langattomilla nappikuulokkeilla.

Joululahjat lapsille

Lapsilla riittää virtaa puuhata ja touhuta kaikenlaista posket punaisina. Ja jos heiltä kysytään, ovat kovat paketit niitä toivotuimpia kuusen alta löydettäväksi. Pieni autofani on varmasti innoissaan, jos joululahjapaketista paljastuu parkkitalo ja pikkuautoja, hieno kauko-ohjattava auto tai vaikkapa sähköinen menopeli, johon voi itse hypätä kyytiin. 70-osainen junarata on suosikkilahja vuodesta toiseen. Muun muassa erilaiset nuket, kassakone kauppatarvikkeineen sekä lääkärinlaukku tutkimusvälineineen innostavat lasta puolestaan erilaisiin roolileikkeihin. Minikokoinen pöytätennispöytä tarjoaa taas toimintaa ja ajanvietettä koko perheelle.

Katso tästä kaikki lelut

Lahjakortti on hyvä joululahja tekijälle kuin tekijälle

Biltemasta löydät lahjat miehelle, poikaystävälle, vaimolle, tyttöystävälle, lapselle – siis ihan koko perheelle. Lemmikkejä unohtamatta! Mikäli lahjan valinta on haastavaa, voit turvautua suosittuun lahjakorttiimme. Lahjakortin onnekas saaja voi valita vapaasti itseään miellyttävän lahjan 19 000 eri tuotteen valikoimastamme.

Hanki Bilteman lahjakortti

Aiheeseen liittyvät artikkelit

5 vinkkiä pimeän kauden valaisemiseen

5 vinkkiä pimeän kauden valaisemiseen

Syksy ja talvi tuovat mukanaan pimeyden. Piristystä synkkään aikaan luo onneksi ulkovalaistus.

Osta tekokuusi!

Osta tekokuusi!

Tekokuusella on monia etuja perinteiseen kuuseen verrattuna - lue lisää!

5 mahtavaa joulukalenteri-ideaa

5 mahtavaa joulukalenteri-ideaa

Mitä jos tekisit joulukalenterin itse tänä vuonna? Tutustu vinkkeihimme, miten kokoat itse viisi eriteemaista joulukalenteria.