Näin kasvatat tomaatteja itse

Näin kasvatat tomaatteja itse

Kevättalvella on taimien esikasvatuksen aika. Esimerkiksi omalta kasvimaalta poimitut tomaatit ovat ihana lisä vihersalaatissa! Paitsi että ne ovat sananmukaisesti lähiruokaa eikä niihin ole käytetty torjunta-aineita, niistä tulee itsekasvatettuna maukkaampia ja täyteläisempiä. Tomaatin taimien esikasvatus ja viljely on helppoa – lue ohjeemme, joilla onnistut kasvattamisessa.

Valitse oikea lajike

Mikäli kasvatat tomaatit kasvihuoneessa tai kasvimaalla, valitse ulkokasvatukseen sopiva tomaattilajike. Pieni pensastomaatti soveltuu hyvin viljeltäväksi myös parvekkeella, kun taas minipensastomaattia voi hyvin kasvattaa sisällä ikkunalaudalla, koska se tarvitsee vain vähän tilaa. 

Esikasvata maalis-huhtikuussa 

Tomaattien idätys ja esikasvatus tehdään aina sisätiloissa, vaikka taimet olisikin tarkoitus siirtää myöhemmin avomaalle tai kasvihuoneeseen. Maalis-huhtikuu on hyvä aika esikasvatukselle. Kun kesä alkaa olla lähellä ja yöt ovat lämpimämpiä, voit siirtää taimet ulos. 

Aloita kylvämällä siemenet pieniin ruukkuihin tai pienoiskasvihuoneeseen, jotta taimilla olisi ihanteellinen kasvuilmasto. Jos kylvät samanaikaisesti kasvamaan useita eri vihanneksia, merkitse ruukut mielellään esim. taimilipukkeilla. Kastele multa kylvämisen jälkeen suihkupullolla ja muista pitää se jatkuvasti hieman kosteana. Kun tomaatintaimet ovat itäneet ja kasvaneet muutaman sentin mittaisiksi, on aika koulia eli siirtää ne isompaan ruukkuun.

Siirrä taimet ulos 

Mikäli haluat siirtää taimet ulos, se kannattaa tehdä vasta, kun ulkolämpötila on jatkuvasti yli 10 astetta, eli käytännössä kesäkuun alussa. Taimia voi karaista eli totuttaa vähitellen ulkoilmaan jo aiemmin viemällä ne ulos päivällä ja nostamalla sisälle yöksi. Kannattaa myös suojata karaistavat taimet harsokankaalla tuulelta ja liialta auringonpaisteelta.

Siirrä jatkamaan kasvua avomaalle tai kasvihuoneeseen

Kun ulkona on tarpeeksi lämmintä, tomaatit voi hyvin siirtää kasvamaan puutarhaan tai kasvihuoneeseen. Poista esikasvatusruukku ja istuta taimi multapaakkuinen uuteen multaan, mieluiten vähän syvemmälle kuin se oli ruukussaan. Kastele reilusti heti uudelleenistutuksen jälkeen. Muista, ettei taimia tulisi istuttaa tiheämmin kuin 60–80 cm:n välein toisistaan.

Hoida hyvin ja korjaa sato 

Tomaatintaimet viihtyvät sopivan kosteassa maassa. Kastele niitä siis säännöllisesti ja lannoita niitä pari kertaa viljelysesongin aikana. Kerää kypsät tomaatit heinäkuusta alkaen, kun ne vaikuttavat sopivan pehmeiltä. Jotta tomaatit säilyisivät hyvänä mahdollisimman pitkään, säilytä ne huoneenlämmössä.

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Näin kokoat kasvihuoneen

Näin kokoat kasvihuoneen

Oletko innokas viherpeukalo ja hankkinut kasvihuoneen puutarhaasi?

Ideoita kasvihuoneeseen

Ideoita kasvihuoneeseen

Poimi ideat sekä kasvihuoneen sisustukseen että varustukseen.

Kaikki tarvittava kevääseen

Kaikki tarvittava kevääseen

Lumi suli, kevät tuli - kaikki tarvittava kevään puutarha- ja nikkarointiprojekteihin