Kesäkuu

Kesäkuu

Kesäkuussa aurinko ja lämpö saavat aikaan ihmeitä, ja puutarhassa on paljon projekteja, joita viherpeukalot pääsevät vihdoinkin aloittamaan.

Istuttaminen

Ole hieman varovainen istuttaessasi taimia kukkapenkkiin ja ulkoruukkuihin, sillä voimakas kevätaurinko voi polttaa taimet. Sisätiloissa esikasvatetut taimet voi karaista ennen niiden istuttamista ulos. Se tehdään sijoittamalla ruukut suojaiseen paikkaan puolivarjossa niin, että kasvit saavat tottua rauhassa aurinkoon, tuuleen ja sateeseen.

Kaikki tuotteet istuttamiseen

Puutarhakalusteet

Kesä tuo mukanaan enemmän aikaa seurusteluun ja viihtymiseen puutarhassa. Joten jos et ole vielä tehnyt niin, nyt on korkea aika ottaa esiin puutarhakalusteet.

Rikkaruohojen kitkeminen

Lämmin sää ja kostea maa nostavat esiin myös rikkaruohot. Mitä nopeammin aloitat rikkakasvien kitkemisen, sitä vähemmän työtä on myöhemmin kesällä – siksi aikaa kannattaa varata rikkakasveille jo kesäkuussa. Silloin ne eivät ole vielä ehtineet siemennysvaiheeseen, joka kiihdyttää niiden leviämistä.

Lannoita

Kesäkuussa pensaat, nurmikko ja kukat ovat päässeet kunnon kasvuvauhtiin, ja nyt onkin oikea aika antaa kasveille lisää ravinteita. Lisää lannoitetta ja kasviravinteita maaperään ja kastele sitten, kasvisi tulevat kiittämään sinua kukilla ja vehreydellä.

84797

Leikkaa pensaat

Juhannuksen aikoihin on hyvä muotoilla pensasaita. Sähkökäyttöinen pensasleikkuri helpottaa perusleikkausta, viimeistely taas kannattaa tehdä käsikäyttöisillä pensassaksilla täydellisen lopputuloksen varmistamiseksi. Hyvä vinkki on muotoilla pensasaita alhaalta leveämmäksi, sillä silloin aitakasvi pysyy tyvestä tiheänä, koska auringonvalo saavuttaa myös alaoksat. Muistathan käyttää suojalaseja työskentelyn aikana!

Katso kaikki pensasleikkurit

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Puutarha heinäkuussa

Puutarha heinäkuussa

Kesä, sadonkorjuu ja hedelmäpuiden leikkaaminen - Lue heinäkuun vinkit puutarhaan

Puutarha elokuussa

Puutarha elokuussa

Sadonkorjuu, syysleikkaus ja uuden istuttamista - Lue elokuun vinkit puutarhaan

Puutarha syyskuussa

Puutarha syyskuussa

Istuttamista, nurmenleikkuuta ja pensiaden karsimista - Lue syyskuun puutarhavinkit