Joulu on taas – katso kätevä muistilista jouluun

Monille joulussa tärkeintä ovat stressittömyys, läheiset ihmiset ja mahdollisuus rentoutumiseen. Jouluun valmistautumiseen kuuluu kuitenkin aina tiettyjä pakollisia hoidettavia asioita, jotka saattavat aiheuttaa harmaita hiuksia ja hampaiden kiristelyä. Entä jos tänä vuonna istahtaisit alas ja kirjoittaisit muistilistan, jotta kaikki jouluun liittyvät puuhat tulisi hoidettua hyvissä ajoin ennen jouluaattoa?

Joulukuu on aivan nurkan takana, ja sen myötä myös erilaiset joulupuuhat alkavat olla ajankohtaisia. Monille ensimmäinen adventti on viimeistään se hetki, kun joulukoristeita ja kausivaloja kaivetaan laatikoista ja aloitetaan kodin koristeleminen.

Koska viikot vierivät nopeasti, on nyt hyvä aika alkaa miettiä jo muitakin jouluun liittyviä seikkoja koristelun lisäksi: joululahjaostoksia, pikkujoulujen viettämistä, jouluruokia ja ehkä jopa joulureissua sukulaisten luokse muualle Suomeen. Samalla on tietysti suoritettava viimeiset työ- ja kouluvelvollisuudet ennen kuin joululoma voi alkaa.

Mitäpä jos istahtaisit alas jo tänään ja miettisit, mikä on sinulle tärkeintä joulussa ja siihen valmistautumisessa. Olemme tehneet seitsemän kohdan muistilistan joulua varten. Kuuluvatko ne kaikki omaan jouluusi vai ehkä vain osa niistä?

Joulun muistilista – muista nämä 7 asiaa:

1. Tee joulusiivous

Monen mielestä siivoaminen ei ole hauskaa, mutta kun siitä tekee perheen yhteisen ohjelmanumeron, homma tulee varmasti hoidettua. Soita samalla vaikka joulumusiikkia, joka tuo oikeanlaista tunnelmaa ja toimii siivouksen vauhdittajana. Kuinka joutuisasti siivous sujuukaan "Rockin' around the Christmas treen" ja muiden joulun suosikkikappaleiden tahdissa!

Vaikka joulua halutaan yleensä viettää puhtaassa ja viihtyisässä kodissa, kuinka moni lopulta ajattelee jouluaattona, onko nurkissa pölyä tai jäivätkö keittiön kaapinovet pyyhkimättä? Kohtuus kaikessa ja vähempikin riittää – myös joulusiivouksessa. Jos siivoustarvikesettisi tarvitsee kuitenkin täydentämistä, löydät valikoimastamme kaikkea tarpeellista siivousliinoista ja pesuaineista imurehin ja moppeihin.

2. Aloita koristelu virittämällä jouluvalot

Monissa kodeissa sytytetään kausivaloja jo hyvissä ajoin ennen joulua. Adventtitähdet, jouluvalot ja aidot kynttilät tuodaan valaisemaan pimeää talviaikaa, ja usein ne sytytetään ensimmäisen adventin aikaan, ellei jo aikaisemminkin.

Jouluvalaistus on monelle tärkeä osa kodin koristelua. Paitsi että valot näyttävät kauniilta ja luovat ihanan tunnelman, niiden loiste kohottaa myös mielialaa talven pimeyden keskellä. Puhallapa siis pölyt pois vintille tai kellariin säilömästäsi jouluvalolaatikosta, käy sen sisältö läpi ja tarkista, toimivatko tähdet, kynttilänjalat ja valosarjat.

On myös hyvä tarkistaa, millaiset lamput kausivaloissa on. Viime aikoina on puhuttu paljon ennätyksellisen kalliista sähköstä, ja moni onkin alkanut pohtia, kannattaako jouluvaloja sytytellä tänä vuonna lainkaan ja kuinka paljon ne lisäävät sähkönkulutusta. Mitä tuotteiden valinnassa pitäisi ottaa huomioon, ja kuinka paljon ne tulevat maksamaan?

Vastaus on yksinkertaisesti erilaiset LED-tuotteet, jotka ovat eräänlainen joululahja valovalmistajilta meille kaikille. Mikäli sinulla ei ole vielä LED-valoja kotona, piipahda Biltemaan ja tutustu valikoimaamme. Meiltä saat eripituisia ja -värisiä LED-valosarjoja, ikkunaan tai seinälle ripustettavia tai ikkunalaudalle asetettavia adventtitähtiä sekä perinteisiä adventtikynttelikköjä kotiasi kaunistamaan.

Joulua somistava LED-valaistus

Kuinka paljon jouluvalojen kuluttama sähkö maksaa kuukaudessa?

LED-valosarja:

Teho 7,5 W, päällä 24 thvrk yht. 31 päivää, keskihinta 0,20 €/kWh => kustannus 1,12 € kuukaudessa

Nykyaikainen adventtikynttelikkö:

Teho 0,8 W/polttimo (5 kpl) = 4 W, päällä 12 h/vrk yht. 31 päivää, keskihinta 0,20 €/kWh => kustannus 0,30 € kuukaudessa

Perinteinen adventtikynttelikkö: 

Teho yhteensä 21 W, päällä 12 h/vrk yht. 31 päivää, keskihinta 0,20 €/kWh => kustannus 1,56 € kuukaudessa

Adventtitähti:

Teho 4 W, päällä 24 t/vrk yht. 31 päivää, keskihinta 0,20 €/kWh => kustannus 0,60 € kuukaudessa

Lumihiutale 50 cm (adventtitähti):

Teho 3,6 W/lamppu, päällä 24 t/vrk yht. 31 päivää, keskihinta 0,20 €/kWh => kustannus 0,54 € kuukaudessa

3. Glögijuhla arki-iltana tai viihtyisä yhteisateria sunnuntai-iltapäivänä

Kutsu glögijuhlaan ja tarjoa glögiä ja siihen sopivia leivonnaisia ja ruokaa. Tee siitä ilta tai iltapäivä, jolloin sinä ja perheesi tai ystäväsi vietätte aikaa yhdessä kuulumistenvaihdon ja seurustelun merkeissä.

Voitte vaikka leipoa piparkakkuja tai kisata leikkimielellä kaikkien luovimmasta piparkakkutalosta. Voit kutsua jouluiseen hetkeen läheisiäsi, jotka tulevat myös varsinaisena jouluna, valmistamaan ja maistamaan joitakin joulupöydän ruokalajeja jo etukäteen, tai viettää lasten kanssa iltaa joulukuuseen tai lahjapaketteihin laitettavia koristeita tehden.

Tärkeintä on vain varata aikaa, sopia ajankohdasta ja kokoontua nauttimaan jutustelusta ja yhdessä olemisesta. Ota kalenteri esiin jo loka- tai marraskuussa ja varaa joitain ajankohtia valmiiksi, tarkemmat suunnitelamat voit tehdä lähempänä.

Kotitekoiset joulumakeiset ovat kaikkein parhaita! Joulumakeiset kuuluvat jouluun ja ovat aina arvostettu elementti jälkiruokapöydässä tai kun joululahjoja jaetaan. 

Kokeile meidän joulumakeisreseptejä!

 

Päivien ollessa pimeimmillään on sisällä touhuilu ja pienistä hetkistä nauttiminen tärkeämpää kuin ehkä koskaan. Joulu on kerran vuodessa vaan, ja niinpä siitä kannattaa ottaa kaikki ilo irti. Joulu voi olla toisille meistä enemmänkin rauhoittumisen mielentila, johon liittyy rakkaiden ihmisten muistaminen, askartelu, tunnelmointi ja ihana hääräily ja joulukoristelu kotona tai mökillä.

Inspiroidu luomaan joulutunnelmaa

4. Joululahjoja läheisille

Täydellistä joululahjaa ei ole aina kovin helppo keksiä. Ja kun se äkkiä tuleekin mieleen, voi olla, että se myös unohtuu kohta. Jotkut aloittavat joululahjojen miettimisen ja hankkimisen aikaisin, ehkä jo heti kesän jälkeen, toisilla asia jää viimeisiin päiviin ennen jouluaattoa.

Teitpä miten tahansa, aina olla hyvä tehdä jonkinlainen suunnitelma siitä, mitä läheisillesi haluat tai aiot hankkia. Yksi hyvä vinkki on päättää paikka, johon merkitse kaikki saamasi ideat. Se voi olla salainen muistilehtiö pöytälaatikossa tai luettelo puhelimessasi, joka kulkee aina mukanasi.

Riippuen siitä, kuinka paljon teitä on, voi myös olla hyvä päättää kenelle joululahjoja annetaan, kuinka monta pakettia kukin saa – tai vielä parempi, kuinka paljon lahjojen arvo voi olla.

Kun listat ovat valmiita, voit jakaa ne helposti perheen ja ystävien kesken, jolloin kaksoiskappaleilta ym. vältytään. Jonkin verran suunnittelua ja salailua, mutta kun virheiden riski on minimoitu, kukaan ei tunne jäävänsä ulkopuolelle. Sillä niinhän sitä sanotaan, että ajatus on tärkein!

Oletko saanut liian vähän joululahjavinkkejä ja mietit, millaisia lahjoja joululahjasäkkiin oikein laittaisi? Biltemasta löydät kaiken koko perheelle.

Katso Bilteman joululahjavinkit

Jos et osaa oikein päättää tai olet epävarma hankinnan sopivuudesta, on parempi katsoa kuin katua: hanki valmiin lahjan sijaan lahjakortti Biltemalle.

Bilteman lahjakortti

5. Joulukuusi – monelle joulun kohokohta

Joulun suosituin puu on tietenkin joulukuusi! Saatavana on monenlaisia kuusia – kotimaisia, ulkomaisia, muovikuusia, isoja kuusia, pieniä kuusia, pörröisiä ja vähemmän pörröisiä. Kaikki muunnelmat luovat täydellistä tunnelmaa täyttämällä huoneen tuoksulla, väreillä, inspiraatiolla ja ilolla. Monille joulukuusen hankinta tai hakeminen säilöstä on ihan omanlaisensa perinne. Joskus toimet tehdään ihan tiettyinä päivinä: milloin kuusi haetaan kotiin, koska se asetetaan jalkaan ja milloin on koristeiden: pallojen, tonttujen, kimalteen ja latvatähden vuoro.

Vinkkimme on aloittaa kysymällä itseltäsi, millaisen kuusen haluat. Sen jälkeen suunnittelet, miten se hankitaan. Voitteko hakea sen suoraan metsästä vai hankitteko sen tutulta kuusikauppiaalta - vai tuletteko kenties Biltemaan ostamaan kauniin ja hyvänä pysyvän kuusen kotiinne. Alla olevan linkin kautta voit lukea lisää siitä, miksi muovikuusen ostaminen kannattaa.

Monet meistä ovat joskus olleet ulkona pakkasessa hakemassa kuusta metsästä tai ostamassa sitä kuusikauppiaalta. Kysymys aidon kuusen tai tekokuusen välillä jakaa kansan kahtia. Onhan aito joulukuusi, jonka on itse valinnut, tietysti hyvin kodikas. Mutta aidon kuusen vaihtoehto, tekokuusi, on monella tapaa aika ylivoimainen.
 

Joulukuusi ei kuitenkaan pukeudu itse! Jotkut ovat perinteisempiä ja tarkempia kuusen koristamisessa ja värien ja muotojen käyttämisessä, toiset taas antavat luovuuden virrata, sekoittavat vanhaa ja uutta tai käyttävät kodin sisustukseen liittyvää teemaa.

Tässä asiassa on jokaisen asia sopia tarvittavista säännöistä, joilla joulukuusen tuomasta joulutunnelmasta saadaan kaikki hyvä esille. Me biltemalaiset olemme pyrkineet kokoamaan erilaisia vinkkejä ja neuvoja kauniiden joulukoristeiden, joulupallojen ja kirkkaana loistavan latvatähden valintaan.

Vihdoinkin on aika koristella joulukuusi! Joten avaa jouluisin soittolistasi, lämmitä glögi ja aseta esille lautasellinen piparkakkuja ja joulukarkkeja. Kokoa perhe yhteen ja luokaa joulukuusen koristelusta kodikas hetki yhteistä iloa.

Vinkit ja inspiraatiota joulukuusen koristeluun

6. Ruoka – perinteitä ja uusia suosikkeja

Jouluruoka ja joulumakeiset muodostavat suuren osan joulusta, ja nykyään on yleistä, että juhlan herkuista vastaa useampi ihminen.

Kinkkua, lipeäkalaa, lehtikaalia, possunpaistia, nekkuja, maltanriisiä, silliä, lihapullia – listaa voi jatkaa vaikka kuinka pitkälle! Yhteisjoulun viettämisessä kannattaakin miettiä, perheen perinteiden ja joulunviettäjien mukaan, miten valmisteluvastuuta voisi jakaa useampien kesken. Kokoontukaa kahvihetken pariin pohtimaan, mitä pöydässä halutaan olevan. Lisätkää ja vähentäkää lajeja, kunnes valikoima on kaikille sopiva. Jakakaa valmistelut ja tehkää siitä yhteinen tapahtuma. Näin säästätte paljon aikaa ja saatte yleiskuvan siitä, mitä voi alkaa valmistella etukäteen ja tarvittaessa sitten pakastaa niin, ettei kaikki jää viime hetkeen.

79972
79974
79973

Me biltemalaiset olemme koonneet yhteen joitakin joululeivonnaisten, makeisten ja ruokalajien suosikkeja, joista saat toivoaksemme hyviä ideoita.

Ihania reseptejä kokkaamiseen läheisten kanssa

Käytä samalla tilaisuutta hyväksesi ja lue jouluperinteistä, joita kollegamme muista Pohjoismaissa on meille lähettänyt. Voit löytää sieltä vaikkapa uuden ruokalajin tai tavan, jonka haluat laittaa muistilistallesi.

Pohjoismaisia jouluperinteitä

7. Rauhoita jouluaatto ja joulunpyhät

Jouluaaton viettäminen vaihtelee paljon. Ruoka, piirileikit, Aku Ankka, joulupukki ja joululahjat – paljon pitäisi ehtiä juuri jouluaattona, ja siksi se on yleensä hyvin kiireinen ja odotuksilla ladattu päivä.

Entä jos pyrkisit rauhoittamaan sekä jouluaaton että joulupäivät niin, että voisit oikeasti viettää aikaa läheistesi kanssa? Voisitte päättää yhdessä jo etukäteen, missä aiotte olla ja ketä tai keitä aiotte joulun eri päivinä tavata. Näin vältytään monilta ikäviltä hetkiltä ja väsyneiltä kasvoilta. Kaikki tietävät, mikä on homman nimi – ja sinä: Älä unohda itseäsi!

Miten siis voit välttää stressiä ennen joulua?

Monille ratkaisun tarjoaa huolellinen suunnittelu ja rutiinit. Useimmat ihmiset luultavasti toivovat, että joulut ovat samanlaisia perinteikkäitä ja rauhallisia päiviä, jolloin voi nauttia hyvästä olosta, lämmöstä, yhteisistä hetkistä ja rakkaudesta. Sen vuoksi vain etu, jos teet asiat samalla tavalla joka vuosi – samalla säästät valtavasti aikaa.

Toivottavasti tämä artikkeli auttoi sinua suunnittelussa ja antoi alun omiin tarpeisiisi sopivan muistilistan laatimisessa. Valitse muutama asia ja panosta niihin. Tehkää valinta yhdessä, yhteisenä asiana, ja yrittäkää poistaa mahdollisimman paljon "pakollisista" kohdista.

Hyvää joulua!