Hedelmäpuiden leikkaaminen on loppukesän ja alkusyksyn juttu

Hedelmäpuiden leikkaaminen on loppukesän ja alkusyksyn juttu

Loppukesä ja alkusyksy ovat kiireistä aikaa puutarhassa, kun poimitaan talteen tehdyn työn hedelmiä. Samalla se on oiva hetki tiettyjen hedelmäpuiden leikkaamiselle. Seuraavaa kasvukautta ja satoa silmällä pitäen leikkaaminen kannattaa tehdä tarkasti ja oikein. Vanha sanonta ”sitä niittää, mitä kylvää” sopii siis hedelmäpuiden leikkaamiseenkin.

Puiden karsiminen on rakkauden osoitus, ja tekemällä sen säännöllisesti vuosittain varmistat, että puusi on kaunis ja kukoistava myös ensi kaudella. Lisäksi oikein leikattu puu on terveempi ja torjuu paremmin kasvitauteja.

Kivelliset hedelmäpuut on hyvä leikata niin kutsutulla HES-kaudella, eli heinä-, elo- tai syyskuussa. Ajankohta tukee runkokudoksen koteloitumista, ja kivellisten hedelmäpuiden koteloitumiskyky on yleensä erittäin hyvä.

HES-kaudella leikattavia hedelmäpuita:

  • Kirsikka
  • Luumu
  • Persikka
  • Oliivi
  • Nektariini
  • Mango

Kirsikka ja luumu ovat yleisiä hedelmäpuita pohjoismaisissa puutarhoissa, ja ne muistuttavat monin tavoin omenapuita. Nekin kasvattavat hedelmän versoja ja hedelmäkannuksia sekä hedelmäoksia. Hedelmiksi muodostuvat kukkanuput löytyvät hedelmäoksista, joita lehdet usein ympäröivät.

Omena- ja päärynäpuut kannattaa puolestaan leikata jo keväällä maalis-huhtikuussa. Tässä artikkelissa käsitellään HES-kaudella leikattavia puita.

Pidä huolta hedelmäpuistasi

Pientä leikkaamista ja pikkuoksien karsimista kannattaa siis tehdä nimenomaan heinä-syyskuussa. Hedelmäpuita ei pidä karsia liian voimakkaasti, koska se voi johtaa paleltumisvaurioihin ja aiheuttaa maitiaisnesteen vuotamista. Hedelmistä valuu silloin kumimaista nestettä.

63690

Leikkaaminen

Oksia ei pidä katkaista mistä tahansa, vaan leikkauskohta tulee valita heti edellisen oksan etupuolelta niin, että oksa pääsee jatkumaan luonnollisella tavalla. Jos katkaiset suoraan keskeltä oksaa, oksistoon muodostuu tynkiä, jotka voivat johtaa puun heikentymiseen ja jopa sairastumiseen. Huolehdi siitä, että leikkaamiseen käyttämäsi oksasakset ovat puhtaat ja terävät.

Jos puu on sairas, on tärkeää, että steriloit sakset jokaisen katkaisun jälkeen. Ne voi esimerkiksi kastaa pieneen määrään denaturoitua spriitä katkaisujen välillä.

  • Luumupuiden leikkaus 
    Tekniikka on ratkaisevan tärkeä asia luumupuiden leikkaamisessa. Älä jätä puuhun tappeja, vaan tee katkaisu aina joko haaran vierestä tai heti ulospäin suuntautuvan oksan etupuolelta.
  • Kirsikkapuun leikkaaminen
    Kirsikkapuut eivät vaadi paljon leikkaamista, vaan yleensä riittää kuivuneiden, väärään suuntaan kasvavien tai toisen oksan tiellä olevien oksien poistaminen. Jätä oksisto harvaksi ja ilmavaksi niin, että auringonvalo pääsee sen sisälle. Tämä estää myös kasvitautien tarttumista.
  • Persikkapuun leikkaaminen
    Onko puutarhassasi vähän harvinaisempi tuttavuus, persikkapuu? Muista, että sen kukat ja hedelmät muodostuvat edellisenä kesänä kasvaneisiin ja kehittyneisiin versoihin. Siksi on tärkeää, ettet leikkaa niitä pois, jos haluat nauttia persikoista myös seuraavalla satokaudella.

Vältä nämä neljä virhettä

  1. Leikkaaminen liian lyhyeksi
    Älä katkaise oksia liian läheltä runkoa niin, että jäljelle jää vain lyhyitä, ulospäin sojottavia tynkiä. Puu menettää tasapainoisen rakenteensa, ja sen tuleva kasvu voi näyttää oudolta ja luonnottomalta.
  2. Vesiversojen aikaansaaminen
    Liiallinen leikkaaminen aiheuttaa usein vesiversoja, eli uusien versojen muodostumista leikatuista kohdista. Mitä enemmän leikkauskohtia on, sitä enemmän on myös vesiversoja. Niin kauan kuin nämä versot ovat pieniä, ne voi nykäistä pois käsin, mutta jos ne ovat kasvaneet isoiksi, ne on katkaistava mahdollisimman läheltä runkoa.
  3. Katkaiseminen oksakauluksen väärältä puolelta
    On tärkeää, että katkaiset oksan oksakauluksen oikealta puolelta. Oksakaulus jokaisen oksan tyvestä löytyvä paksu osa, joka näyttää usein taitteelta ylhäältä päin ja muhkuralta alhaalta katsottuna. Oksakaulus pystyy parantamaan puun haavoja hyvin, ja siksi katkaisu tulee tehdä juuri sen ulkopuolelta, jolloin kohtaan ei muodostu suurta pullistumaa.
  4. Latvuston leikkaaminen
    Hedelmäpuusi ei ole enää koskaan entisensä, jos katkaiset sen latvan. Sen runko ja oksat eivät enää kasva yhtä kauniisti, vaan puu tekee pelkkiä versoja, jotka ovat heikompia kuin alkuperäiset oksat. Puu kasvaa kyllä leveyttä, mutta ei enää korkeutta

Katso kaikki tarvikkeet puiden ja pensaiden leikkaamiseen

Aiheeseen liittyvät artikkelit

Valitse oikeat tarvikkeet ja välineet puutarhanhoitoon

Valitse oikeat tarvikkeet ja välineet puutarhanhoitoon

Viherpeukalot tietävät, että puutarhanhoito on rentouttavaa puuhaa – se tekee hyvää sekä mielelle että keholle. Puutarha pysyy kauniina, kun sitä hoitaa oikeaoppisesti.

Huolla puutarha talvikuntoon syksyllä

Huolla puutarha talvikuntoon syksyllä

Ennen talven tuloa pihalla ja puutarhassa riittää tekemistä. Puutarha kannattaa valmistella syksyllä talvikuntoon, jotta voit nauttia hyvinvoivasta ja vehreästä pihasta taas keväällä.