Porvoon Biltema avataan vielä ennen juhannustansseja

Bilteman tämän vuoden toinen tulokas, Porvooseen rakenteilla oleva tavaratalo avataan torstaina 12.6. klo 8. Samalla aukeaa myös tavaratalon tiloissa toimiva oman konseptin Biltema Cafe. Uuden konseptimyymälän avajaisissa on luvassa paljon tarjouksia ja viihdyttävää ohjelmaa.

Uusi Biltema-tavaratalo sijaitsee Ratsumestarinkadulla Porvoon Kuninkaanportissa, ja rakennustyöt ovat edenneet siellä vauhdikkaasti viime kuukausina.

– Porvoon tavaratalon ovet avataan torstaina 12.6. aamukahdeksalta. Olemme erittäin innoissamme, että pääsemme avaamaan uuden myymälän vielä ennen juhannusmyyntejä. Porvoo on tunnetusti suosittu kesäkaupunki, jossa väkeä riittää ostoksille – niin paikallisia kuin turisteja ja kesäasukkaitakin, iloitsee Biltema Suomen maajohtaja Mikael Sellén. Hän lisää rakennustöiden olevan vielä käynnissä, mutta toukokuun lopussa kaikki on valmista siihen, että Bilteman oma projektiporukka pääsee sisätöihin eli rakentamaan hyllyjä ja tekemään esillepanoja myymälään.

Biltema on avannut Suomeen neljä uutta tavarataloa viimeisen vuoden aikana: viime vuonna Kangasalle, Hyvinkäälle ja Kemiin ja kuukausi sitten Kouvolaan. Kesäkuussa avattava reilun 7 000 neliömetrin tavaratalo sijaitsee Porvoossa vilkkaalla kauppapaikalla. Mikael Sellénin mukaan myymälä noudattaa Bilteman uusinta konseptia, jolle ovat tyypillistä muun muassa ympäristöystävälliset valinnat sekä avarat ja valoisat myymälät leveine käytävineen, inspiraatioesillepanoineen ja mataline hyllyineen, joihin tuotteet on sijoitettu asiakasystävälliselle korkeudelle.

Avajaisissa tarjouksia ja paljon erilaista ohjelmaa

Porvoon Biltemaan avataan myös konsernin oman konseptin kahvila, Biltema Cafe, joka löytyy jo kymmenestä Biltema-tavaratalosta Suomessa ja on tullut tutuksi edullisuudestaan. Esimerkiksi kanelipullan ja kahvin saa eurolla, samoin perushodarin.

Viimeisen reilun vuoden aikana kahviloiden valikoima on laajentunut paljon, sillä tarjontaan ovat tulleet esimerkiksi liha- ja kasvispullat, jotka tarjoillaan muusin, puolukkahillon ja kurkkusalaatin kera. Tämän vuoden uutuuksia ovat puolestaan muun muassa Bilteman oma sininen nimikkoleivos, kana- ja kasvishampurilainen sekä nakkirulla, joka mukailee Ruotsissa suosittua ruokaisaa herkkua. Siinä yhdistyvät nakit ja muusi lisukkeineen kääräistynä tortillaletun sisään.

– Biltema Cafen suosion kasvu on ilahduttavaa, ja asiakkaat ovat löytäneet esimerkiksi edulliset pyörykkäannokset. Seitsemän liha- tai kasvispullaa sisältävän annoksen normaalihinta on 4,50, ja Porvoossa annoksen saa kolmella eurolla avajaisviikonloppuna lauantaista sunnuntaihin, Mikael Sellén vinkkaa.

Hän kertoo, että lihapullatarjouksen lisäksi Porvoon Bilteman avajaisissa on luvassa tietysti paljon tuotetarjouksia, erilaista ohjelmaa ja kilpailuja sekä kahvi- ja kakkutarjoilu ja lahjakorttien jako ensimmäisille asiakkaille. Tuotetarjoukset julkistetaan lähempänä avajaisia.

Työntekijät valittiin pikahaastatteluiden kautta

Porvoon Biltemaan on valittu 30 työntekijän osaava henkilöstö, joista 20 työskentelee eri tehtävissä myymälässä ja kymmenen puolestaan Biltema Cafessa. Työntekijöiden valinnassa käytettiin jälleen viiden minuutin pikahaastatteluita, jotka koettiin hyväksi tavaksi myös rekrytoitaessa henkilökuntaa Kemiin ja Kouvolaan. Bilteman PikaRekry -tapahtuma järjestettiin ensimmäistä kertaa kolmipäiväisenä Porvoossa huhtikuun alussa, ja siellä tehtyjen lyhyiden haastatteluiden perusteella valittiin ehdokkaat kattavampaan haastatteluun.

– Kolmen päivän aikana haastattelussa kävi yli 300 henkilöä, joten olemme todella tyytyväisiä siihen aktiivisuuteen, jolla avoinna olleisiin tehtäviin haettiin. Jatkamme PikaRekryn käyttämistä myös vastaisuudessa uusia tavarataloja avatessamme, sillä olemme saaneet siitä paljon hyvää palautetta työnhakijoilta, mainitsee Mikael Sellén.

Lisätietoa:

Bilteman markkinointi
markkinointi@biltema.fi