Biltema Kokkola 15 vuotta – tontti uutta tavarataloa varten hankittu

Kokkolan Biltema-tavaratalo juhlii tulevana viikonloppuna 15-vuotista taivaltaan. Luvassa on synttäritarjouksia sekä aktiviteetteja koko viikonlopuksi, perjantaista sunnuntaihin. Lähivuosina Kokkolaan tullaan avaamaan uusi konseptimyymälä, johon nykyisen tavaratalon toiminta siirtyy.

Perjantaina klo 10 alkaen tarjolla on leivoskahvit ensimmäiselle 150 asiakkaalle, ja lauantaina 26.4. luvassa on ongintaa ja ilmapalloja lapsille klo 10–13. Syntymäpäivän juhlinta päättyy sunnuntaina 27.4. lahjakorttijahtiin: eri puolille myymälää tullaan piilottamaan 10 kappaletta 10 euron lahjakortteja asiakkaiden etsittäväksi. Lisäksi tarjolla on Bilteman omia sipsejä klo 10–13. Biltema Kokkolan huikeat synttäritarjoukset, joihin lukeutuu suosikkituotteita koko perheelle, ovat voimassa perjantaista sunnuntaihin niin kauan kuin tavaraa riittää.

Uusi tavaratalo lähivuosina

Biltema Kokkolan kompaktin reilun 2000 neliöisen myymälän tilalle on etsitty tonttia jo jonkin aikaa, ja nyt sellainen on ostettu hieman nykyistä sijaintia lännempää, Höyläämönkadulta. Sinne rakentuu tulevaisuudessa uusi avara konseptimyymälä, johon vanhan myymälän toiminta siirretään.

– Tavoitteenamme on rakentaa yli 6000 neliön tavaratalo, ja sen yhteyteen rakennetaan myös oman konseptin kahvila, Biltema Cafe, kertoo Biltema Real Estate Finland Oy:n Ronny Haglund.

Edullisia herkkuja myös Kokkolassa

Kokkolan uuteen Biltema-tavarataloon avataan myös suureen suosioon noussut Biltema Cafe, joka on tullut tutuksi erittäin edullisista syömisistään ja juomisistaan. Esimerkiksi kanelipullan ja kahvin saa eurolla, samoin perushodarin. Viime vuoden aikana valikoimaan saatiin paljon uutuuksia, kuten liha- ja kasvispullat muusin, puolukkahillon ja kurkkusalaatin kera.

Uutuuksia on otettu Biltema Cafen valikoimaan myös kuluvana vuonna, niistä esimerkkinä kanahampurilainen sekä nakkirulla, joka mukailee Ruotsissa suosittua ruokaisaa herkkua. Siinä yhdistyvät nakit ja muusi lisukkeineen kääräistynä tortillaletun sisään.

– On ollut todella ilahduttavaa nähdä, kuinka Biltema Cafen suosio on kasvanut vuosi vuodelta ja asiakkaamme ovat löytäneet etenkin ruokaisammat tuotteemme, kuten liha- ja kasvispullat sekä eri hampurilaiset, kertoo Biltema Suomi Oy:n markkinointipäällikkö Joonas Leinonen.

Suomessa on tällä hetkellä kymmenen Biltema Cafeta, jotka sijaitsevat Espoossa, Hyvinkäällä, Kangasalla, Kemissä, Kempeleessä, Kouvolassa, Lappeenrannassa, Mikkelissä, Porissa ja Raisiossa. Perinteisten kahviloiden lisäksi asiakkaita palvelee Vaasan tavaratalon parkkipaikalla Biltema Food Truck Cafe -kahvilavaunu. Seuraavat Biltema Cafet avataan uusiin tavarataloihin Porvooseen sekä Lohjalle.

Lisätietoa:

Bilteman markkinointi
markkinointi@biltema.fi