Biltema Hyvinkää avataan ensi viikon perjantaina
– Olemme erittäin ylpeitä voidessamme avata jo 19. Biltema-tavaratalon Suomeen, iloitsee Biltema Suomen maajohtaja Mikael Sellén.
Hän kertoo, että Hyvinkään tavaratalon avajaisia vietetään perjantaina 17.5. klo 8 alkaen Valtatie 3:n varressa osoitteessa Kotakuumolantie 2. Luvassa on avajaistarjouksia koko viikonlopuksi, ja ensimmäiset asiakkaat saavat lahjakortit ja suut makeiksi kakkukahveilla. Lauantaina 18.5. koko perheen tavaratalossa vietetään sloganinsa mukaan koko perheen tapahtumaa klo 10 alkaen.
– Tapahtumapäivässä on vetonaulana poniratsastusta, ja lisäksi paikalla on klovni hauskuuttamassa. Halukkaat saavat ottaa myös glittertatuointeja. Järjestämme myös radan, jossa voi testata radio-ohjattavia autojamme, Sellén luettelee.
Hyvinkään tavaratalo on neljäs nykykonseptin mukaan rakennettu Biltema-myymälä. Konseptille tyypillistä ovat muun muassa avarat ja valoisat myymälät, matalat hyllyt, inspiraatioesillepanot ja -alueet sekä mallituotteet, joihin voi tutustua hyllyissä ostopäätöksen helpottamiseksi.



Viimeisenä, muttei vähäisimpänä konseptimyymälöihin kuuluu Biltema Café -kahvila, josta saa Bilteman perusidean mukaisesti edullista ja maittavaa syötävää ja juotavaa. Pienempään nälkään voi valita vaikkapa euron hodarin tai pullakahvit, isompaan nälkään esimerkiksi vain 4,50 maksavan annoksen lihapullia ja perunamuusia.
Biltema on jo aiemmin tänä keväänä ilmoittanut isoista laajentumissuunnitelmistaan sekä remontoivansa ja laajentavansa jo olemassa olevia vanhempia myymälöitään noudattamaan paremmin nykykonseptia.
– Iso laajentumisprojektimme alkoi Kangasalan avajaisista huhtikuussa, ja Hyvinkään jälkeen avaamme tavaratalon Kemiin vielä ennen joulua. Jo tammikuussa 2025 puolestaan porvoolaiset pääsevät nauttimaan Bilteman tarjonnasta, Mikael Sellén päättää.
Lisätietoja:
Biltema Suomen markkinointi
markkinointi@biltema.fi