Biltema Food Truck Cafe tuli Vaasaan jäädäkseen
– On ollut ilo huomata, kuinka lämpimästi vaasalaiset ovat ottaneet vastaan uuden Food Truck Cafen. Kahvilavaunu palveli aiemmin ansiokkaasti Helsingin tavaratalon yhteydessä, ja nyt on tullut aika levittää Biltema Cafen ilosanomaa myös Vaasaan. Kahvilavaunu palvelee Vaasan tavaratalon edustalla maanantaista sunnuntaihin, kertoo Biltema Suomen markkinointipäällikkö Joonas Leinonen.
Vaikka kahvilavaunu avattiin Vaasassa keskellä talvea, ei asiakkaiden tarvitse istua ulkona: Vaasan myymälän sisäänkäyntiin on rakennettu kymmenkunta asiakaspaikkaa. Kesäksi on puolestaan tarkoitus rakentaa viihtyisä ulkoterassi.
Joonas Leinonen kertoo, että Food Truck Cafen valikoima on perinteistä Biltema Cafeta suppeampi, mutta sieltäkin saa muun muassa kestosuosikkeja eli euron hodareita sekä kahvia ja kanelipullia. Myös suositut ja edulliset liha- ja kasvispullat ja muusi kuuluvat kahvilavaunun valikoimaan, ja suolaisten listalta saa lisäksi erimakuisia panineja ja fetajuustokolmioita. Kanelipullien ohella tarjolla on myös dallaspullia.
– Kahvilavaunu avataan päivittäin tavaratalon kanssa samaan aikaan ja suljetaan tunti ennen myymälän sulkeutumista. Toivotamme kaikki lämpimästi tervetulleeksi nauttimaan hyvistä kahvila-antimista!