Astu Kesäpihalle ja toteuta kesäisiä unelmia

Astu Kesäpihalle ja toteuta kesäisiä unelmia

Osaan Suomen Biltema-tavarataloista on avattu tänään inspiroiva Kesäpiha-alue, jossa voi tutustua lähemmin piha- ja puutarhavalikoimaan ja hakea ideoita omien puutarhaunelmiensa toteuttamiseen. Kesäpiha tuo kaivattua väljyyttä pienempiin myymälöihin, ja myös malliesillepanoille on nyt enemmän tilaa.

Kesäpihalta voi hakea ideoita ja inspiraatiota omalle pihalleen tai parvekkeelleen yhdeksässä Biltema-tavaratalossa: Kaarinassa, Vaasassa, Seinäjoella, Kokkolassa, Kuopiossa, Joensuussa, Helsingissä, Riihimäellä ja Tampereella.

– Etenkin piha- ja puutarhatuotteiden kysyntä on kasvanut näin korona-aikaan. Koska emme luonnollisesti voi kasvattaa myymälöidemme kokoa, päätimme laajentaa niitä ulos, koska parkkialueilla on tilaa yllin kyllin. Isompien puutarhatuotteiden siirtäminen esille myymälän Kesäpihalle tuo tietysti lisätilaa muulle valikoimallemme myymälän sisällä. Ulkona asioimisessa on myös ajateltu koronaturvallisuutta, Bilteman projektipäällikkö Teemu Salminen avaa Kesäpiha-konseptin taustoja.