Lintujen talviruokinta lintulaudalla ja linnunpönttö pihapuussa tarjoavat näköalan sirkuttajien maailmaan

Lintujen talviruokinta lintulaudalla ja linnunpönttö pihapuussa tarjoavat näköalan sirkuttajien maailmaan

Lintujen talviruokintapaikka omalla pihamaalla tarjoaa mukavan mahdollisuuden päästä seuraamaan tarkemmin, mitä lintujen maailmassa tapahtuu. Ehkäpä samalla pääsee myös bongaamaan itselleen aivan uuden lintulajin. Alkukeväästä on myös hyvä aika ripustaa linnunpönttö paikoilleen, mikäli haluaa siihen asukkeja tulevana kesänä. Tarjoamme vinkkejä lintujen talviruokintaan ja autamme valitsemaan parhaan paikan sekä lintulaudalle että linnunpöntölle.

Monipuolista ravintoa linnuille

Lintujen ruokaa voi ostaa nykyään lähes mistä tahansa kaupasta. Biltema myy Pohjoismaissa yhteensä yli 100 tonnia auringonkukansiemeniä, siemensekoitusta ja talipalloja vuodessa. Menekki riippuu tietysti täysin talven säistä ja rankkuudesta. Monet lintulajit syövät mielellään auringonkukansiemeniä, mutta kaikki eivät saa kunnolla kuorittua niitä. Siksi ruokintapaikalle kannattaakin lisätä monipuolisempaa tarjontaa: talipalloja, maapähkinöitä, silavaa, kuivattua kookosta ja hedelmiä sekä kuivahtaneita leivänmuruja.

Kesäisin lintujen ruoasta on yleensä ylitarjontaa. Useimmat pikkulinnut syövät silloin matoja ja hyönteisiä, jotka ovat ravinteikkaampia kuin siemenet ja marjat. Siitä ei ole toki haittaa, että ruokkii lintuja myös kesäisin. Kesäruokinnasta hyötyvät varsinkin aikuiset linnut, sillä tällöin niillä on paremmin aikaa etsiä "oikeaa" ruokaa poikasilleen.

On hyvä myös huomioida, että linnut piiloutuvat mielellään syödessään. Olisikin hyvä, jos ruokintapaikka olisi puskien ja puiden läheisyydessä, jotta linnut pääsisivät suojautumaan vihollisilta, kuten petolinnuilta ja kissoilta.

Linnunpönttö valmiina kaupasta, vai nikkaroisitko itse?

Viimeistään alkukeväästä on hyvä hetki laittaa linnunpönttö tai lintulauta pihalle. Lintulauta estää kutsumattomia vieraita, kuten kissoja tai rottia, ruokintapaikalle. Jos aiot kiinnittää pihapuuhun linnunpöntön, se kannattaa tehdä hyvissä ajoin. Mitä aiemmin linnunpöntön laittaa, sitä suuremmat mahdollisuudet on, että se saisi asukkeja vielä samana vuonna – ja vieläpä lintupesueen. Jo maaliskuun lopussa talitiaiset voivat hyvin asettua pönttöön taloksi ja ryhtyä pian munimaan. Nykyaikaisen metsätalouden seurauksena luonnon tarjoamat omat pesintäpaikat ovat valitettavasti vähentyneet. Sillä onkin iso merkitys monille lintulajeille, jos niillä on mahdollisuus päästä pesimään linnunpönttöön.

Biltemasta voi hankkia lintulaudan tai linnunpöntön valmiina. Ne voi nikkaroida helposti myös itse. Lintulaudan tai linnunpöntön rakentaminen onnistuu myös amatöörinikkaroijalta, ja se on mukavaa koko perheen ajanvietettä. Linnunpönttöön täytyy tietysti tehdä lentoaukko, ja se onnistuu esim. säädettävällä poralla. Perinteisessä pikkulinnuille, kuten sini- ja talitiaisille ja kirjosiepoille, soveltuvassa pöntössä on halkaisijaltaan 32 mm:n aukko. Vähän isompi pönttömalli, jossa on 50 mm:n lentoaukko, on hyvä puolestaan kottaraisille, peipoille ja varpusille. Kannattaa miettiä jo etukäteen, minkä lintulajin toivoisi käyttävän pönttöä ja päättää lentoaukon ja itse pöntönkin koko sen perusteella.

Lintulaudan ja linnunpöntön asettaminen oikeaan paikkaan

On muutama seikka, jotka kannattaa huomioida, kun valitset paikkaa lintulaudalle tai linnunpöntölle. Linnut suosivat rauhallisia ruokapaikkoja, joten lintulauta kannattaa sijoittaa mieluummin esimerkiksi hiljaisemmalle takapihalle kuin vilkkaan ulko-oven viereen. Ruokintapaikan on hyvä olla tiheän pensaan, pensasaidan tai vastaavan suojan läheisyydessä, jotta linnut pääsevät suojautumaan vihollisilta, kuten petolinnuilta ja kissoilta. Paikan on hyvä olla myös kauempana ikkunoista, sillä pelästyessään linnut voivat törmätä ikkunaan.

Linnunpönttöä ei saisi ripustaa suoraan etelän suuntaan. Auringonpaisteella pönttö voi päästä lämpenemään liikaa, ja se voi johtaa linnunpoikasten kuolemaan. Pöntön tulisi lisäksi nojata hieman eteenpäin, jotta poikasten on helpompi päästä pois pesästä, ja katon olisi hyvä olla ulkoneva, jolloin se suojelee pesuetta sateelta ja erilaisilta varislinnuilta. Aiemmin laitettiin usein istumaorsi pöntön ulkopuolelle, mutta sitä ei enää suositella. Se voi nimittäin houkutella variksen istumaan ja odottamaan, että pienet linnunpoikaset ilmaantuisivat lentoaukon luo.