Biltema Smart Home

Biltema Smart Home

Kaikki alkoi puhelimista, joista tuli yhtäkkiä älykkäitä. Nykyään yhä useammat laitteet ovat älykkäitä. Tänä päivänä älykoti on jo monille tuttu käsite ja osa arkea jo useissa kodeissa. Mutta mikä on älykoti? Miten teen kodistani älykkään? Ja ennen kaikkea – miksi?

Älykodissa on puhelimella hallittavaa ja arkea helpottavaa teknologiaa. Arkea helpottavien tuotteiden lisäksi älykoti parantaa myös kodin energiatehokkuutta ja lisää sen turvallisuutta.

Älykotiin kuuluvat olennaisena osana älykkäät tuotteet. Älytuotteet voivat olla kaikkea lampuista, tunnistimista ja tuulettimista kodinkoneisiin, kuten kahvinkeittimiin, robottipölynimuriin sekä erilaisiin turvallisuusvarusteisiin. Kaikki tuotteet, jotka ovat yhdistettävissä wifi-verkkoon, lasketaan älytuotteiksi.

Joillekin riittää, että voi säätää kodin valaistusta ja hallita musiikkia, kun taas toiset ovat tyytyväisiä vasta, kun kodin joka nurkasta löytyy viimeisintä teknologiaa. Riippuu siis täysin sinusta itsestäsi ja omista mieltymyksistäsi, kunka monta älytuotetta tai -varustetta kotoasi löytyy.

Bilteman tuotevalikoima

Verkkoon yhdistettävien laitteiden määrä markkinoilla kasvaa jatkuvasti, ja mahdollisuudet ovat käytännössä rajattomat. Me Biltemassa uskomme, että älykoti on koti, joka voidaan automatisoida helpottamaan jokapäiväistä elämää. Siksi valikoimassamme on paljon tuotteita, jotka tekevät kodistasi älykkäämmän ja arjestasi helpomman.

Älyvalot

Älyvalojen avulla voit muuttaa kodin valaistuksen kulloiseenkin tunnelmaan ja aktiviteettiin sopivaksi. Voit myös helposti ajastaa valot syttymään tai sammumaan tiettyyn aikaan, sekä säätää valaistuksen kirkkautta ja värilämpötilaa tarpeen mukaan.

Korvaa olemassa olevat valonlähteet älyvaloilla, niin voit paitsi sytyttää valot älypuhelimellasi, myös määrittää, kuinka valaistus käyttäytyy. Aseta eteisen valaisin syttymään, kun tulet kotiin, tai ikkunoiden valaisimet menemään päälle, kun aurinko laskee ja ulkona alkaa pimentyä. Värikkäillä valoilla koristelu ei myöskään ole koskaan ollut helpompaa.

Mikäli haluat, voit yhdistää älyvaloihisi myös ääniohjauksen, esimerkiksi yhdistämällä ne Google Homeen. Tällöin voit hallita kotisi valaistusta puheellasi, eikä sinun tarvitse edes ottaa puhelinta tai kaukosäädintä käteen. Käske assistenttia himmentämään olohuoneen valot, kun lempisarjasi alkaa, ja se tekee työn puolestasi.

Älytuotteet Tuya Smart -sovelluksella

Bilteman älytuotteet ovat yhteensopivia Tuya Smart -sovelluksen kanssa, jonka voi ladata helposti ilmaiseksi App Storesta tai Google Playsta. Tuotteita voi käyttää yksittäin, tai ne voi kytkeä toisiinsa. 

Lue lisää Bilteman älykkäistä Tuya Smartilla toimivista tuotteista >>

Bilteman älykkäät Tuya Smartilla toimivat tuotteet

Bilteman älykkäät Tuya Smartilla toimivat tuotteet

Lue mahdollisuuksistasi Tuya-sovelluksen ja tuotteidemme kanssa.

Lue lisää