Lahden Biltemalle uusi ilme – tervetuloa uudelleenavajaisiin!

Lahden Biltemalle uusi ilme – tervetuloa uudelleenavajaisiin!

Bilteman myymäläuudistusprojekti aloitettiin syksyllä 2018, ja nyt uuden konseptin mukaisen ilmeen on saanut jo kaikkiaan 11 Biltema-myymälää Suomessa – viimeisimpänä niistä Lahti.

Uuden raikkaan ilmeen kunniaksi Lahden Biltemassa juhlitaan uudelleenavajaisia tulevana viikonloppuna 15.–17.11.2019. Lauantaina myymälän 500 ensimmäiselle asiakkaalle tarjotaan herkulliset kakkukahvit klo 9.00 alkaen, ja koko viikonlopun ajan luvassa on tietysti huikeita avajaistarjouksia.

Oheiset avajaistarjoukset ovat voimassa vain Lahden Biltema-myymälässä 15.–17.11.2019 niin kauan kuin tuotteita riittää. Rajoitus 2 kpl/talous.

Bilteman uudessa konseptissa tuotteet pyritään tuomaan paremmin esille ja helpommin asiakkaiden löydettäviksi. Hyllyihin esille laitetut tuotemallit ovat asiakkaan hypisteltävissä ja helpottamassa tämän ostopäätöstä. Lisäksi sinne tänne on rakennettu sesongeittain päivitettäviä inspiraatioesillepanoja, jotka esittelevät Bilteman laajaa ja monikäyttöistä valikoimaa. Moni tee-se-itse-henkinen voi löytää niiden inspiroimana uusia mielenkiintoisia tuotteita omiin projekteihinsa.

Aiempaa selkeämmällä kyltityksellä, kuten erilaisilla katto-opasteilla ja pääostoskäytävän puoleisissa hyllypäädyissä olevilla hyllypuhujilla, asiakas ohjataan etsimiensä tuotteiden luokse. Tämä on tärkeä osa nykyaikaista itsepalvelukokemusta myymälässä, samoin kuin kassa-alueella asiointia nopeuttavat itsepalvelukassat ja eri puolilla myymälää olevat asiakaspäätteet. Biltema ei ole panostanut itsepalveluun kuitenkaan asiakaspalvelun kustannuksella, vaan asiakas voi saada aina neuvoja ja tietoa osaavalta ja palvelualttiilta henkilökunnalta.

Tervetuloa tutustumaan Bilteman laajaan valikoimaan, tekemään löytöjä ja nauttimaan avajaistunnelmasta Lahden uudistettuun myymälään!