Biltemalta historiallinen kuvastolanseeraus ennätyskesän jälkeen

Biltemalta historiallinen kuvastolanseeraus ennätyskesän jälkeen

Bilteman kuvastolla on pitkät perinteet, ja se on edelleen tärkeä osa paitsi tavarataloketjun markkinointia, myös sen uskollisten asiakkaiden arkea. Tänään julkaistavan uuden syys-talvikuvaston rinnalla julkaistaan myös toinen kuvasto, yksinomaan ketjun varaosavalikoiman sisältävä Biltema Original, jolla Biltema palaa juurilleen yli 50 vuotta taaksepäin ja josta iloitaan ennätysmäisen kesän jälkeen.

Biltema Suomen toimitusjohtajan, Jani Mahlakaarron, mukaan kulunut kesä on ollut kaikissa neljässä Biltema-maassa erittäin onnistunut. Koko ketju teki yhteensä ennätyksellisen yli 3 miljardin SEK:n liikevaihdon, ja kaikkien maiden yhteenlaskettu asiakasmäärä oli yli 14 miljoonaa. Lisäksi huhtikuussa käyttöön otettu Minun Biltema -palvelu on ollut huikea menestys ja kerännyt jo yli 100 000 tyytyväistä käyttäjää.

Tänään Bilteman syyssesonki polkaistaan käyntiin uudella perinteikkäällä syys-talvikuvastolla, joka sisältää melkein 1 400 uutuustuotetta kotiin ja vapaa-aikaan. Peruskuvaston rinnalla julkaistaan nyt ensimmäistä kertaa varaosaluettelo Biltema Original, joka puolestaan sisältää kaikki Bilteman myymät runsaat 5 000 auton varaosaa lähes 6 000 automalliin. Sama varaosavalikoima on esitelty lyhemmin myös peruskuvastossa.

– Valikoimaamme on työstetty ja laajennettu jo yli 50 vuotta, joten halusimme omistaa nyt oman luettelonsa pelkästään myymillemme auton varaosille. Koemme, että ne ansaitsevat sellaisen, sillä niistä toimintamme aikoinaan alkoikin. Halusimme tavallaan palata juurillemme ja toimintamme ydinasiaan, josta olemme erittäin ylpeitä, Jani Mahlakaarto kertoo.

– Menneen ennätyskesän jälkeen Biltema Original -luettelon julkaiseminen tuntuu entistäkin hienommalta! Tulemme kokemaan varmasti mielenkiintoisen syys- ja talvisesongin, sillä upeiden uutuuksien ja kahden kuvaston lisäksi otamme käyttöön uusia digitaalisia ratkaisuja, joilla haluamme helpottaa asiakkaidemme arkea, Mahlakaarto päättää.

Lue lisää aiheesta täältä.

Tutustu uusiin kuvastoihin täältä!