990
3,96 / L

Puuöljy V

Tuotenro. 36-7882
Ympäristöystävällinen öljy käsittelemättömän tai aiemmin öljytyn puun öljyämiseen. Soveltuu sekä sisä- että ulkokäyttöön. Puuöljy V voidaan laimentaa vedellä. Puuöljy koostuu veden ja pellavaöljyn emulsiosta, johon on lisätty vettä hylkiviä aineita. Sen avulla voidaan käsitellä esimerkiksi ulkona käytettävät ritilät, veneiden sisäosat, huonekalut ja puupinnat. Muodostaa vahvan vedenkestävän pinnan. Ei sovellu pohjustusöljyksi, sillä sen päälle ei saa maalata. 2,5 l.

Valmistelut:
Pohjan on oltava kiinteä, kuiva, puhdas, teräsharjattu ja/tai hiottu. Poista irtonainen, huokoinen tai mädäntynyt puu.

Käyttöohje:
  • Pinnan on oltava puhdistettu ja kuiva (kosteus 14 %).
  • Puuöljyä levitetään siveltimellä.
  • Voit välttää oksankohtien jäämisen käsittelemättä ja kyllästää puun pyyhkimällä sitä kankaalla tai sienellä.
  • Levitä öljyä useana kerroksena. Levitä uusi kerros edellisen kuivuttua, kunnes puu ei enää ime öljyä itseensä.
  • HUOMIO! Aine sisältää pellavaöljyä, joten on olemassa itsesyttymisen vaara. Esimerkiksi käytetyt rätit ja rievut on laitettava vesiastiaan tai poltettava.
  • Puuöljy V sisältää fungisideja, jotka estävät homeiden kasvua. Siksi sillä ei saa käsitellä pintoja, jotka joutuvat kosketuksiin elintarvikkeiden kanssa.
Sisältää 2-oktyyli-2H-isotiasoli-3-oni, 3-jodi-2-propynyylibutyylikarbamaatti. Voi aiheuttaa allergisen reaktion.
Näytä varoitusmerkit
Hävitä sisältö/pakkaus on toimitettava kierrätettäväksi voimassaolevien määräysten mukaisesti. Jos ilmenee ihoärsytystä tai ihottumaa: Hakeudu lääkäriin. JOS KEMIKAALIA JOUTUU IHOLLE: Pese runsaalla vedellä ja saippualla. Säilytä lasten ulottumattomissa. Jos tarvitaan lääkinnällistä apua, näytä pakkaus tai varoitusetiketti.