Pensaiden ja puiden leikkaaminen – näin se hoituu

Pensaiden ja puiden leikkaaminen – näin se hoituu

Pensaat ja puut kaipaavat välillä leikkaamista, jotta ne jaksavat kasvaa kauniisti. Keväällä karsitaan kuolleet, kuivuneet ja värimuutoksista kärsivät oksat.

Tässä työssä tarvitaan hyvät puutarhasakset pienille oksille ja tukevat oksasakset vähän vahvemmille oksille. Jos puutarhassa kasvaa oikein isoja puita, saatat tarvita myös moottorisahaa. Hedelmäpuut, esimerkiksi omena- ja päärynäpuut, leikataan yleensä aikaisin kevättalvella. Myös latvusten harventaminen on helpompaa keväällä ennen lehtien puhkeamista, koska oksat ja latvuksen muoto näkyvät silloin paremmin. Netistä löytyy paljon ohjeita esimerkiksi omena-, päärynä-, kirsikka- ja luumupuiden leikkaamiseen kullekin lajille parhaiten sopivalla tavalla.

Milloin pensaat, pensasaidat ja puut pitää leikata?

Pensaiden, pensasaitojen ja puiden paras leikkausajankohta on suositusten mukaan heinäkuusta syyskuuhun. Tällöin ne ovat edelleen täydessä kasvuvauhdissa ja leikkaushaavat parantuvat nopeasti. Joillekin kasveille keväällä tehtävä leikkaus ei sovellu, koska ne vuotavat runsaasti mahlaa. Lähes kaikki puut, pensaat, pensasaidat ym. voi leikata heinäkuun ja syyskuun välisenä aikana. Syreeni on yleinen pensas Suomessa, ja se kestää voimakastakin leikkaamista erittäin hyvin. Pensasaita kannattaa muotoilla hieman kartiomaiseksi, eli alaosa jätetään leveämmäksi. Tällöin kasvi saa valoa tasaisemmin eivätkä alaoksat kellastu ja rumenna siiten pensasaitaa.

Käytä teräviä työkaluja

Huolehdi, että leikkausvälineesi ovat aina terävät niin, että leikkausjäljestä tulee siisti eivätkä kasvit vahingoitu. Vino leikkauspinta vähentää homeen muodostumista oksantynkään. Voit ohjata oksien suuntaa leikkaamalla vinosti heti uuden silmun yläpuolelta. Leikkaa sisäänpäin kasvavat oksat pois, samoin oksat, jotka hankaavat muihin oksiin. Katkaise paksummat oksat oksasahalla. Myös pitkävartiset oksasakset ovat kätevä apuväline, joka auttaa ulottumaan oksiin paremmin. Jos poistettavat oksat sijaitsevat todella korkealla, kannattaa hankkia teleskooppivartiset oksasakset – silloin ulotut monen metrin korkeuteen ilman tikkaita. Lopuksi kannattaa poistaa runko- ja juurivesat, sillä ne vievät kasvuenergiaa emopuulta. Puhdista työkalut käytön jälkeen; silloin ne kestävät pidempään ja ovat valmiina seuraavaa käyttökertaa varten.

 

Käy katsomassa myös puiden ja pensaiden leikkausta käsittelevä videomme